Tiedon ulottuvuudet

Tiedon ulottuvuudet

Matka tiedon ja mystiikan rajoille

Suopohja, Heikki (2021)

Kirja avaa näkökulmia tiedon problemaattiseen käsitteeseen. Se yrittää omalta osaltaan synnyttää uutta vuoropuhelua modernin tieteen ja vuosituhansien takaa periytyvien viisauden traditioiden välille.

”Tunne itsesi” on kreikkalaisten filosofien jo yli 2000 vuotta sitten eurooppalaiselle kulttuurille tarjoama elämänohje ja haaste itsetuntemuksen kehittämiseen. Tämä lause painottaa ihmisessä itsessään asuvan tiedon ja ymmärryksen merkitystä inhimillisen viisauden lähteenä. Itsensä tunteminen edellyttää kuitenkin enemmän kuin tietoa ihmistä ympäröivästä, aistein havaittavasta todellisuudesta. Aistien välityksellä saatava tieto ”itsestä” jää aina rajalliseksi. Se ei koskaan voi yhdistää ihmistä olemassaolon syvempiin ulottuvuuksiin.

Teoksessa esitetyt näkemykset perustuvat paitsi kirjoittajan opintoihin ja koulutukseen, ennen muuta lukemattomiin ulkoisiin ja sisäisiin tutkimusmatkoihin sekä niistä saatuihin kokemuksiin maailman eri kulttuureissa, lähes kaikilla sen kolkilla.

Ote kirjasta

Ihmisen arkiajattelu näkee olemisen, ajan ja tiedon ulottuvuudet yleensä muutamien vuosikymmenien, vuosisatojen tai korkeintaan vuosituhansien näkökulmasta. Moderni tiede, fyysikot ja maailmankaikkeutta luotaavat kosmologit ovat kuitenkin luotettavasti osoittaneet olemassaolon ulottuvan miljardien vuosien päähän menneisyydessä. Filosofia on aina yrittänyt yhdistää ihmisen mikrokosmisen tietoisuuden ikuiseen makrokosmiseen tietoisuuteen. Parhaimmillaan tämä voisi olla paitsi filosofian, myös kaiken muun tieteen, perimmäisin pyrkimys. Jonkinlainen kosminen energia tai tietoisuus on siis ollut olemassa jo miljardien vuosien ajan ennen ihmisen ilmaantumista asuttamaan maapalloa.