Elpo ry

Kirjakustannus

Osana museon ja yhdistyksen toimintaa on pienimuotoinen kirjakustannus. Julkaisemamme kirjat ovat ihmisyyden ja viisaan rakkauden kirjoja, jotka raaputtavat kulttuurin pintakiiltoa sekä syventävät tietoisuuttamme todellisuudesta.


”Jos ihminen paljon kirjoittaa, niin hän huomaamattaan päivä päivältä tulee viisaammaksi.”

Näin totesi Ahola-Valo. Ehkä samaa voi soveltaa kustantamiemme kirjojen lukemiseen. Jos ihminen paljon lukee, hän huomaamattaan päivä päivältä viisaammaksi tulee.


  • Perustettu virallisesti 04.11.1983
  • Jäsenmäärä keskimäärin 40-60
  • Ainaisjäseniä (*)
  • Puheenjohtaja: Risto Suvanto (2025)

Elämäntapojen ja toiminnan ohjaamisen opinnollinen yhdistys

Elpo ry on valtakunnallinen yhdistys, jonka Aleksanteri Ahola-Valo perusti vuonna 1983 Hämeenlinnassa elämäntyönsä suojelemiseksi. Yhdistyksen tehtävänä on Ahola-Valon aatemaailman sekä taiteellisen, kirjallisen ja muun työn tunnetuksi tekeminen. Yhdistyksen jäseneksi voi kuka tahansa Ahola-Valosta, hänen metodeistaan ja filosofiastaan kiinnostunut liittyä!

Ihmisyyden perustana ovat välineet ja mahdollisuus itsekehitykseen

Marraskuussa 1983 Ahola-Valon kanssa ystävystyneet hämeenlinnalaiset allekirjoittivat Elpo-yhdistyksen perustamisasiakirjat, jonka ensimmäinen puheenjohtaja Ahola-Valo itse oli. Kuitenkin Elpon juuret ulottuvat paljon kauemmas aina Ahola-Valon lapsuuden Inkeriin 1900-luvun alussa saakka. Jo 1930-luvun alussa hän ehdotti virallisen yhdistyksen perustamista.

Yhdistyksen peruspääomaksi Ahola-Valo lahjoitti keittiöpöydän nurkalla tekemänsä tushityön Aurinko ja rakkaus seppelöivät ihmisyyden. Hän otti teoksesta ison offset-vedoksen ja totesi, että tällä hankimme miljoonan ja rakennamme opistotalon! Teoksen yhteyteen hän kirjasi myös kauniin ajatelman. Offset-vedoksia kyseisestä työstä on ostettavissa museomme arkistolla.

Ahola-Valon toiveista huolimatta Elpo ry on jäänyt pieneksi yhdistykseksi, jonka jäsenmäärä on vuosittain vaihdellut puolensadan ympärillä. Merkittävintä, mitä yhdistys on saanut aikaan on kirjatuotantonsa ja ennen kaikkea Koulupojan päiväkirja -sarja, jota julkaistiin Ahola-Valon eläessä kolme osaa ja loput tulevina vuosina hänen kuolemansa jälkeen.

Elpo ry on Suomen kirjailijanimikkoseurat ry:n jäsenjärjestö. Yhdistys julkaisee Aleksanteri Ahola-Valon tuotantoa ja elämäänsä käsittelevää kirjallisuutta, vastaa jäämistön digitaalisesta tallentamisesta ja säilönnästä, sekä tarjoaa Valola-säätiön omistaman Ahola-Valon arkistoidun sisällön tutkijoiden ja kiinnostuneiden käyttöön.

Yhdistyksen tavoitteena on tarpeettomuuksien vastustaminen, elämäntapojen parantaminen sekä terveen elämän siirtolan ja pysyvän taide- ja muun luovan työn museon perustaminen.

Aurinko ja rakkaus seppelöivät ihmisyyden tuomaan maalle elon pyhän, terveen, uuden. Sen luomisvoimaa ei enää pimeän tuhot estää voi. Kun maan kansakunnat toiveitten alttarille valonsa toi.

Aurinko ja rakkaus ovat niitä hyvyyden voimia, jotka auttavat ihmistä muuttamaan omaa psykologiaansa. Pimeyden voimia ovat ahneus ja itsekkyys, joilla maailmassa on valta. Tämä sanoma on läpäissyt koko Ahola-Valon tuotannon. Esimerkiksi ahneuden valtaa hän on käsitellyt muun muassa historiallisessa suuressa Viikinki-eepoksessa, jonka omistaa Nuutajärven kartano. Ahola-Valo halusi yhdistyksensä viestittävän sanomaa, jota hän elämällään julisti: ihmisyyden perusta on, että jokaisella on välineet ja mahdollisuus kehittää itseään jatkuvasti kohti aitoa ja oikeaa elämää.

Elämän päämäärät & toiminnan
ohjaaminen

Ahola-Valo antoi yhdistykselle lisämääreen, joka ilmaisee yhdistyksen tarkoitusta: elämäntapojen ja toiminnan ohjaamisen opinnollinen yhdistys.

Elpo ry on siis opinnollinen; yhdistyksen jäsenet pyrkivät oppimaan jotain sellaista mitä eivät vielä osaa. Näitä oppimisen kohteita on kaksi.

”Elpo”-nimi voidaan myös Ahola-Valon termein selittää toisin.  Nimen kolme ensimmäistä kirjainta ELP ovat Ahola-Valon lyhenne sanaparista ”elämän päämäärät” ja viimein kirjain O viittaa oppimiseen.

Elämäntavat

Yhdistys jatkaa sitä perinnettä, jota edustivat antiikin Kreikan filosofikoulut: Platonin akatemia, Aristoteleen lykeion, Epikuroksen puutarha ja Zenonin stoa. Näissä kouluissa filosofia merkitsi elämäntapaa, jossa tavoiteltiin hyvää elämää. Elämäntapa ei ole asia, joka tulee meihin ulkopuoleltamme ja iskostuu meihin luonnonlain välttämättömyydellä. Elämäntapa voi muodostua tietoisen oppimisen tuloksena ja siinä voi konkretisoitua tietoinen tavoitteenasettelumme. Ahola-Valo tavoitteli elämäntapaa, jossa ihminen voisi totuudellisesti elää harmoniassa itsensä, kanssaihmisten ja luonnon kanssa koko ajan kehittyen.

Katso video Aleksanteri Ahola-Valosta puhumassa lasten ohjaamisen tärkeydestä (SIIRRYT Youtubeen).

”Lapsen psykologian ohjaamisesta, hänen älykkyytensä ohjaamisesta – siitä riippuu koko maailman tulevaisuus. Se on kokonainen, kaikista ensimmäisin ja tärkein, vaativin tiede, joka ei ole päässyt maailmassa kehittymään juuri sen takia, että on vaativin.”

Toiminnan ohjaaminen

Kun teemme jotain, toiminnallamme on tavoite tai syy, joka  toimiamme ohjaa. Tämä tavoite tai syy ei useinkaan ole itsellemme tietoisesti asettama, emmekä tiedä miten toimintaamme konkreettisesti ohjaamme. Tämän puutteen korvaamiseksi Ahola-Valo loi konkreettiset välineet – ”sahan ja kirveen” – joilla voimme elämäämme itse ohjata. Välineiden avulla voimme myös läpivalaista minäämme itsellemme ja tulla oman elämämme herraksi.

Elpo ry:n tarkoituksen voi kiteyttää Ahola-Valon julistukseen: 

”Meidän on luotava terveyttä ja terveyden kautta kauneutta. Meidän on luotava elämää, joka on itsessään taidetta.

Kaukaisena haaveena on perustaa ELPO-opisto, joka oli yksi Ahola-Valon elämän päämääristä. ”Elpo-opiston tulisi olla ihmisen edistystieteen korkein oppilaitos, joka valmentaisi opettajia vastuullisuuteen kasvattajiksi kaikkiin oppilaitoksiin leikkikouluista akateemisiin oppilaitoksiin asti.”

Tiesitkö?

Elpo ry:n logo on Ahola-Valon itsensä suunnittelema.

Elpon logo muotoiltiin Koulupojan päiväkirjojen kansissa olevasta maalatusta logosta Ahola-Valon kuoleman jälkeen. Ahola-Valo koki Elpon olevan pieni kauniisti laulava, visertävä lintu sekasortoisessa maailmassa, jonka hän kohtaa ensimmäisen Koulupojan päiväkirjan kannessa.

Vihreä otettu kuva Ahola-Valon Koulupojan päiväkirja -kanteen tekemästä ELPO:n logosta, jossa pieni lintu pää taivutettuna vasemmalle visertää nokka auki ruohomättäällä.

Tule yhdistyksen jäseneksi!