Arkiston historia

Ahola-Valon arkistosta

Valon museoksi

Ahola-Valo oli hyvin tarkka oman elämänkulkunsa tallettamisesta. Hän piti elämänkertansa tallentamista paitsi itselleen, myös muille ihmisille oleellisen tärkeänä. 1980-luvun alussa muistiinmerkitsemiensä elämänpäämäärien toiseksi tärkein oli ”opetustarkoituksellisen elämäkerran julkaiseminen kaikkine muistelmineen toiminnan kehittämisestä ja eteenpäinviemisestä”.

1970-luvun alussa Ahola-Valo osti Etelä-Ruotsista Skånesta vanhan koulurakennuksen, jonne kokosi koko elämäntyönsä ja, josta oli tarkoitus muodostua antiikin filosofikouluja muistuttava yhteisö Ahola-Valon ajatusten mukaisen elämäntavan opiskelua varten. Hän ei kuitenkaan löytänyt ajatuksilleen ymmärtäjiä Ruotsista ja epätoivoissaan tarjosi elämäntyötään melkein kenelle tahansa päätyen Hämeenlinnaan, jonne arkisto siirrettiin ohjeidensa mukaisesti. Siirto vaati monta matkaa pakettiautolla. Koska rahaa ei ollut käytössä juuri ollenkaan, muuttoa pääosin toteuttanut Pete Tamminen vuokrasi pakettiautoja Ahola-Valon grafiikkaa vastaan.

Ahola-Valon arkisto on nykyisin Hämeenlinnassa vanhassa perunatehdasrakennuksessa ja virallisti Valon nimipäivänä 3. helmikuuta 2025 nimekseen Valon museo, jolloin vietettiin myös museon avajaisjuhlaa.  Arkiston olemassaolon on pelastanut Hämeenlinnan kaupungin myöntämä vuokratuki, jonka maksaminen mahdollistui sen jälkeen, kun Ahola-Valo oli perustanut Valola-säätiön 8. tammikuuta 1991.

Osa arkiston sisällöstä on yhä tutkimatta ja luetteloimatta, mutta työ etenee!

Tutustu arkistoon Venäjän television tekemästä vanhasta uutisfilmistä.