Koulupojan päiväkirja

Nämä ovat minun aarteeni”, totesi 80-vuotias Aleksanteri Ahola-Valo pieniä lapsuutensa päiväkirjoja käsissään pidellen.

KOULUPOJAN PÄIVÄKIRJA -sarja (yhteensä kahdeksan kovakantiseksi kirjaksi painettua osaa) kuvaavat Ali-pojan eli Aleksanteri Ahola-Valon lapsuutta 7–14-vuotiaana Inkerinmaalla vuodesta 1907 kesään 1915, sisältäen yhteensä 2689 sivua. Kirjat perustuvat pieniin vihkosiin, joihin Ali kirjoitti ja piirsi kaikesta näkemästään ja kokemastaan.

Ali halusi opettajaksi heti ensimmäisestä koulupäivästä alkaen ja mielessään syntyi ajatus uudenlaisen koulun perustamisesta. Alin johdolla Viiritsan suomalaiskylän lapset perustivat vuonna 1908 omatoimikoulun, joka nimettiin Lasten leikkikouluksi. Oppilaat toimivat itse koulun opettajina suunnitellen toiminnan, talouden ja opetusohjelman itse, mitä virkavallan oli vaikea uskoa. Koulu toimi virallisen koulun rinnalla. Oppimistulokset todettiin todellisiksi ja oppimismotivaatio korkeaksi.

Päiväkirjat ovat henkilökohtaisia aikalais- ja henkilökuvauksia, joilla on voimakas paikallinen ja historiallinen leima, mutta myös universaali ihmisyyden henki. Päiväkirjoista astuu esiin pieni kapinallinen, epäilijä ja vaihtoehtoisten ajatusmallien kehittäjä. Ali kyseenalaisti niin kirkollisen, kuin maallisenkin vallankäytön. Hän pohti uskontoa ja uskonnollisuutta, oikean ja väärän problematiikkaa sekä aitoa kristillisyyttä. Kehittämänsä teoria ”viisaasta rakkaudesta” oli Alin elämänkatsomuksen ytimessä.

Kirjat soveltuvat lukemistoksi lapsille ja aikuisille, jotka haluavat tuntea ja ymmärtää lapsuutta, aikakauden lasten elämää ja varhaiskypsän lapsen elämän sisäisiä ja ulkoisia vaiheita.

Päiväkirjojaan ja piirroksiaan Ali piilotteli paitsi äitipuolensa siivousvimmalta, myös urkkivilta viranomaisilta. 10-vuotiaana hän tajusi, että alkoholinvastainen päiväkirjakirjoittelunsa saattaisi johtaa vapauden tai peräti hengen menettämiseen. Lasten ja nuorten kapinointi ja kriittisyys nähtiin perherakenteiden, -arvojen sekä yhteiskuntarakenteiden höltymisenä, ja oli siksi aikuisista pelottavaa ja tuomittavaa.

Ahola-Valo onnistui kuljettamaan päiväkirjoja mukanaan läpi vaiheikkaan elämänsä. Paettuaan Suomeen vuonna 1933, hän käytti lapsena oppimaansa piilottelumenetelmää säilyttäen vihkoja Helsingin Ruskeasuolla maitotonkissa muun tärkeän omaisuutensa joukossa. Elpo ry ryhtyi julkaisemaan päiväkirjoja Aleksanteri Ahola-Valon johdolla vuonna 1985.

Historiallisesti ja sisällöllisesti päiväkirjat ovat ainutlaatuisia tekstejä nuoren pojan elämänpiiristä, lapsuuden vaiheista, ajatuksista ja teoista tsaarinajan Venäjällä sekä myöhemmin vallankumouksen keskellä Pietarissa. Mitään tiettävästi yhtä inhimillisen tarkkanäköistä tuon ajan dokumentointia ei ole koskaan tehty. Kirjoissa kuvattu lasten itsensä ylläpitämä koulu on Itä-Suomen yliopiston luentosarjan* mukaan ”maailmanluokan sensaatio”. Kirjallisen dokumentoinnin lisäksi Ali toteutti taiteellisia lahjojaan piirtämällä päiväkirjaan kuvituksia eri tapahtumista, henkilöistä sekä omista rakennus- ja huonekalusuunnitelmistaan.

* Alik Aholan omatoimikoulu, YouTube

Serafiiman ja Alikin keskustelu

Ote Koulupojan päiväkirjasta, 5. tammikuuta 1915:

– Alik, kirjoitatko joka päivä päiväkirjaa vai kirjaatko vain tärkeimmät tapahtumat?
– Enemmän kirjoitan ajatuksistani, siitä mitä ajattelen ympäröivästä elämästä.
– Oi, miten mielenkiintoista! Entä oletko joskus kirjoittanut minusta ja Anechkasta?
– Aina kun tapaamme ja siitä, mistä puhumme.
– Kirjoitat siis myös tästä tapaamisesta ja siitä, mitä puhumme?
– Ehdottomasti, koska on mukavaa lukea, kun nämä päivät ovat iäksi kadonneet. Päiväkirjan kirjoittaminen on tilintekoa tulevaisuutta varten, jotta ei toistaisi virheitä ja olisi mahdollisuus uudistua, kasvattaa itseään ja tulla paremmaksi kuin on ollut… Päiväkirja on sielun ydinhermo. Se kuvastaa aikansa historiaa, toimii doku-menttina aikakauden sydämen lyönneistä. Me elämme pahuuden aikakaudella. Ja tästä vaikeneminen merkitsee myönnytystä, pa-huuden hyväksymistä. Serafima! Jos puutteista vaietaan, merkitsee se sitä, että hyväksymme pahuuden ja kaiken sen, mitä ilman maailma olisi suurenmoinen paikka.

Lukijoiden sanomaa:

Eero Ojanen

Helsingin Sanomat 11.3.1991

Kirjoittajan ikään nähden teksti on varsin uskomatonta. Kirja on harvi-naisen puhutteleva dokumenttina pienen pojan täysin ehdottomasta mutta myös jakautuneesta suhtautu-misesta aikuisten sekä tylyyttä että hyvyyttä tarjoavaan maailmaan.

Pirkko Saarikoski-Tammikallio

Nykyposti 3/94

Päiväkirjat ovat merkillistä luet-tavaa. Ne kertovat lapsen ulkoisesta ja sisäisestä maailmasta, mutta kir-joittajalla on aikuisen ihmisen aja-tukset. Keskeisenä teema on ihmis-mielen muuttaminen ja siihen pääs-tään kasvattamalla lapset ’viisaan rakkauden’ avulla. Aleksanteri Ahola-Valo on elänyt kuin on opettanut.

Erkki Pirtola

Helsingin kaupungin taidemuseon julkaisuja, n:o 56, 1998. Meilahden taidemuseon järjestämä Ahola-Valon retrospektiivisen taiteen näyttelykirja

Kaikki huomionsa [Ahola-Valo] kir-joitti hämmästyttävän varhaiskypsäs-ti päiväkirjoihinsa varustettuna osu-vin piirroksin, mitkä nekään eivät ole ’lapsen’ kynästä. Pikku Ali oli kuin vanha, tietävä sielu lapsen kehossa.

Tuula Sykkö

Pohjolan Sanomat 18.9.1989

Teos on yksittäisen ihmisen, pienen pojan kehityskertomus kohti valoa ja viisautta. Se kertoo harvinaisesta pienen pojan kansalaisrohkeudesta ja rakkaudesta tietoon ja kanssaihmi-siin. Koulupojan päiväkirjaa on pakko lukea ihmetyksen vallassa, sillä lukija ei voi välttyä kysymästä tuon tuos-takin: voiko tämä olla totta? Kuinka pieni poika voi toimia ja ajatella kyp-sän aikuisen tavoin?

Maria Laukka

Helsingin Sanomat 28.12.1993

Merkillisellä tavalla varhaiskypsän Aleksanteri Ahola-Valon lapsuuden päiväkirjat kertovat lasten tavasta ajatella yleisemminkin kuin yhden poikkeuksellisen yksilön osalta. Seit-senvuotiaana aloitetut, omin piirrok-sin kuvitetut päiväkirjat ovat sen ikäi-seltä lapselta käsittämätön henkinen ja fyysinen suoritus.

Maria Laukka

Helsingin Sanomat 28.12.1993

Päiväkirjojen varhaiskypsä tapa ker-toa ja eritellä jokapäiväistä elämää ja maailman menoa ovat kuin äkillisesti läpivalaistua lapsuutta ja ajankuvaa, vertaansa vailla oleva dokumentti vuosisadan alun elämästä ja samalla lapsuuden historiasta. Ahola-Valo esittää eettisiä pohdintojaan usein äl-listyttävän kirkkaassa aforistisessa muodossa.

LOREM IPSUM DOLOR

Katso Koulupojan päiväkirjojen esittelyvideo

”Koulumme väki on kasvanut sielullisesti; olemme oppineet ymmärtämään, mikä on korkean ja mikä matalan moraalin luonteenlaatua.”