Ihminen on aina enemmän
Heikkilä, Veli Matti (Elpo, 2025)
Kaiken merkittävän päätöksenteon taustalla on maailmankuva ja ihmiskäsitys. Sodan raunioilla kysyttiin taas kerran, mikä on se ihminen, joka tällaiseen tuhoon kykenee? Kysymys erotti filosofisen antropologian itsenäiseksi filosofian haaraksi. Nyt humanitaarisen hädän ja ekokatastrofin kynnyksellä on aika jälleen miettiä, millaiseen ihmisyyteen meidän tulisi kasvaa, jotta ihmiskunnalla olisi selviämisen mahdollisuus. Vastaus on holistinen eli kokonaisvaltainen ihminen, joka kykenee kantamaan vastuun itsestään, toisista, luonnosta sekä kulttuuriperinnöstäkin. Mutta miten ja mistä se rakentuu?
FT, psykologi Veli Matti Heikkilä suuntaa kohti holistista ihmiskäsitystä vallitsevien destruktiivisten ihmiskäsitysten kritiikin kautta rekonstruktioon pohtimalla holistisen ihmiskäsityksen filosofisten edellytysten ja ihmisenä olemisen kuvausta. Kirjan päättävässä luvussa Heikkilä kutsuu dialogiin, jonka näkee ihmisenä olemisen päämääränä sinänsä sekä radikaalina toisin olemisena nykyisessä vastakkainasettelun maailmassa.
Ihminen on aina enemmän ei päästä lukijaansa helpolla. Vaikka se haastaa, se myös palkitsee. Monet nostetuista näkökulmista ovat sisäistettävissä ilman laajaa filosofista tai psykologista esitietämystä. Kirja tarjoaa jokaiselle ihmisen mysteeriä ihmettelevälle ajatuksia oman ihmiskäsityksen ikuiseen rakentamisprosessiin ja tämä tutkimusmatka ihmisyyteen jatkuu.
Ihminen on tämänkin kirjan jälkeen aina ENEMMÄN.
29.11.2025
”Tämä on merkittävä teos. Kirjoittaja on todella oppinut ja kirja on kirjoitettu erittäin hyvällä suomen kielellä. Lukeminen ei ole helppoa, vaan se täytyy tehdä vähitellen. Tätä voisi käyttää eräänlaisena käsikirjana, jos haluaa tietää kuinka eri filosofit ajattelevat ihmisen osasta. Kirjoittaja ei ole tyytynyt pelkästään kuvailemaan ja esittelemään filosofeja, vaan ottaa selkeästi myös kantaa ja osoittaa siinä filosofista rohkeutta.
Kirja päättyy koskettavasti. Voin vilpittömästi suositella.”
─ VELI-MATTI VÄRRI
Ote kirjasta
Pyrin osoittamaan tämän kirjan ensimmäisessä osassa, että ihmisen kokonaisvaltainen ymmärtäminen ei onnistu totalitarismista (ihminen samana), individismistä (solipsistinen yksilö), fragmentarismista (ihminen tilastollisena muuttujana tai osaobjektina) eikä nihilismistä (ihminen ei-minään) käsin. Näillä ideologioilla ihminen on pyritty tuhoamaan poliittisesti, filosofisesti, taloudellisesti, uskonnollisesti ja tieteellisesti. […]
Empirismi ei näe metsää puilta, individualismi näkee vain yksittäiset puut, totalitarismi näkee vain metsän varjon, postmoderni pitää sekä puita että metsää illuusiona. Metsän osalta postmodernin näkemisen tapaan voi varauksella yhtyä, sillä metsän näkeminen on abstrakti teko: metsäähän ei itse asiassa ole olemassa muutoin kuin ihmisen mielessä käsitteenä. Näemme vain yksittäisiä puita, jotka ihminen liittää mielessään kokonaisuudeksi samaan tapaan kuin on olemassa vain yksittäisiä tielläliikkujia, jotka muodostavat liikenteen. Biologisesti metsä on olemassa, sillä puut ja muu kasvillisuus muodostavat orgaanisen ykseyden.
Tämä orgaaninen ykseys ei kuitenkaan ole sellaisenaan ”nähtävissä”, ainoastaan ymmärrettävissä. Ja ennen kuin sitä voidaan ymmärtää, se on löydettävä. Sama pätee ihmiseen. Ihminen on aina enemmän kuin mitä hänestä päällepäin näkyy ja mitä hänestä ”tiedetään” jostain yhdestä tietystä näkökulmasta katsottuna.