Aika laulaa laulujaan

Aika laulaa laulujaan

Ahola, Ritva (Elpo ry 2007)

Kertomus suomalaisen suvun, Aholoiden, vaiheista Pietarissa ja Inkerinmaalla 1860-luvulta vuoteen 1919.

”Kirja on kiehtova kertomus kahden nuoren miehen matkasta aikuisiksi miehiksi pääosin ennen Suomen itsenäistymisen aikaa.”
– Johanna Pihlava: Turun Sanomat 25.7.2007

Aika laulaa laulujaan on Aleksanteri Ahola-Valon (1900–1997) suvun vaiheista kertova taiteilijan veljentyttären, Ritva Aholan, kirjoittama dokumenttiromaani, joka perustuu pääosin veljesten Aleksanterin ja Felixin isän, Pekka Aholan, muistiinpanoihin, kirjeisiin, lehtikirjoituksiin, julkaisemattomiin teksteihin ja runoihin sekä Aleksanteri Ahola-Valon Koulupojan päiväkirjoihin.

Kirjassa kerrotaan suvun dramaattisista vaiheista 1860-luvulta lähtien Pekka Aholan kuolemaan (1919) asti. Suvun tarina alkaa Pekka Aholan isovanhemmista Pohjanmaalta ja kulkee Karjalan kautta 1900-luvun alun Pietariin. Pekka Ahola oli tolstoilainen kansanvalistaja, joka vei myös poikansa Alin tapaamaan Leo Tolstoita. Pekka Aholan aatteen kuvaus aikakauden myllerrysten keskellä on tärkeä osa romaanin keskeistä historiallista antia. Ritva Aholan romaani on henkilöidensä tunne-, ajatus- ja aatemaailmaa syväluotaava romaani, joka tuntuu todelta kaikilla tasoilla. Kirja on elävä, kiehtova ja syvällisesti lasta ymmärtävä kuvaus kahden nuoren, puoliorvoiksi jääneiden poikien, Alin ja Felixin lapsuudesta ja nuoruudesta. Isä Pekka Ahola ja äitipuoli Anna II ovat aikuisia, joita romaani ymmärtää, mutta antaa lukijan nähdä tapahtumat erityisesti lasten näkökulmasta. Aikakausi valottuu kiinnostavasti ja koskettavasti suvun ja perheen kohtaloiden kautta, ja pääosaan tarinan mittaan nousee luonnostaan Ali, joka oli aikaansa edellä jo lapsena. Romaani auttaa ymmärtämään monipuolisen taiteilijan ja neron taustoja ja lapsuuden kokemusten vaikutuksia hänen myöhempään toimintaansa.

Aikakausi valottuu kiinnostavasti ja koskettavasti suvun ja perheen kohtaloiden kautta, ja pääosaan tarinan mittaan nousee luonnostaan Ali, joka oli aikaansa edellä jo lapsena. Romaani auttaa ymmärtämään monipuolisen taiteilijan ja neron taustoja ja lapsuuden kokemusten vaikutuksia hänen myöhempään toimintaansa.

Romaanin kieli on hyvää ja sujuvaa, dialogi elävää. Uskomattomat tositapahtumat tempaavat mukaansa ja saavat elämään, välillä tuskallisestikin, perheen kohtaloissa. Suurten vaikeuksienkin keskellä elää nuoren Alin luovuus, joka pääsi hänen myöhemmässä elämässään valtaisaan kukoistukseen. Vaikeuksista huolimatta tai niiden vahvistamana Alista kehittyi itsenäinen ajattelija, taiteilija ja tieteilijä, rakentaja, toteuttaja ja kasvattaja, joka näki aikuisten heikkouksien ja väkivallan läpi jo varhaisessa iässä.

Kirja on elävä, kiehtova ja syvällisesti lasta ymmärtävä kuvaus kahden nuoren, puoliorvoiksi jääneiden poikien, Alin ja Felixin lapsuudesta ja nuoruudesta. Isä Pekka Ahola ja äitipuoli Anna II ovat aikuisia, joita romaani ymmärtää, mutta antaa lukijan nähdä tapahtumat erityisesti lasten näkökulmasta.

Aikakausi valottuu kiinnostavasti ja koskettavasti suvun ja perheen kohtaloiden kautta, ja pääosaan tarinan mittaan nousee luonnostaan Ali, joka oli aikaansa edellä jo lapsena. Romaani auttaa ymmärtämään monipuolisen taiteilijan ja neron taustoja ja lapsuuden kokemusten vaikutuksia hänen myöhempään toimintaansa.

Romaanin kieli on hyvää ja sujuvaa, dialogi elävää. Uskomattomat tositapahtumat tempaavat mukaansa ja saavat elämään, välillä tuskallisestikin, perheen kohtaloissa. Suurten vaikeuksienkin keskellä elää nuoren Alin luovuus, joka pääsi hänen myöhemmässä elämässään valtaisaan kukoistukseen. Vaikeuksista huolimatta tai niiden vahvistamana Alista kehittyi itsenäinen ajattelija, taiteilija ja tieteilijä, rakentaja, toteuttaja ja kasvattaja, joka näki aikuisten heikkouksien ja väkivallan läpi jo varhaisessa iässä.

Ote kirjasta

”Vähäksi aikaa äitipuolen mieli muuttui poikia kohtaan lempeäksi sen jälkeen, kun nämä olivat vähällä hukkua Oredezajokeen. Pekka oli saanut nuohousapulaisekseen pitkille työmatkoilleen toisen vaimonsa, Anna ykkösen serkun, merimies-Kallen. Oli ollut helteisen kuuma kesäpäivä. Iltapuolella Felix, Ali ja se merimies lähtivät joelle uimaan, vaikka ei kukaan heistä osannut uida. Matalassa rannassa olivat naiset, mutta mutkan takana ei ollut ketään. He menivät sinne kainoussyistä, koska silloin ei käytetty uimahousuja. Felix juoksi ensin iloisena veteen, kuten oli nähnyt muidenkin tekevän. Mutta hän vajosi heti veden alle. Siinä kohdassa oli jyrkkä hiekkainen pohja. Poika painui pyörteeseen, joka vei hänet keskelle jokea. Ajoittain hänen päänsä puikahti pinnalle, ajoittain painui syvyyksiin. Ali ryntäsi Felixiä auttamaan, mutta vaipui itsekin pyörteen voimasta veden alle. Voimakas virta kierrätti vettä ja poikaa kuin hiidenkirnussa. Vedenalaisista onkaloista vesi virtasi matalikolle, jossa naiset olivat.”