Sinikka Haapanen

Kasvatustieteen kunniatohtori Aleksanteri "Ali" Ahola-Valo (1900−1997) oli yksi viime vuosisadan monipuolisimpia taiteilijoita ja humanisteja. Hän loi liki 10 000 taideteosta sekä laajan itsekasvatusjärjestelmän, toimien niin arkkitehtina, sisustussuunnittelijana kuin keksijänäkin. Ahola-Valon elämä valottaa koko 1900-lukua sen merkittävien vaiheiden läpi syvällisen, aikaansa edellä olevan kasvatusajattelijan näkökulmasta Venäjältä Neuvostoliittoon sekä Valko-Venäjälle, Ruotsiin ja Suomeen.

Ahola-Valo taltioi elämänsä tapahtumat ja ajankäyttönsä lapsuudestaan lähtien tiettävästi perusteellisemmin kuin kukaan muu merkittävä taiteilija. Hän suunnitteli ja toteutti suuria arkkitehtonisia projekteja sekä kasvatushankkeita. Vuonna 1994 hänelle myönnettiin opetushallituksen Cygnaeus-palkinto, ja oli Suomen taide-graafikkojen, Skånen taiteilijakillan sekä Hämeenlinnan taiteilijaseuran kunniajäsen. Hän oppi elämänsä aikana puhumaan myös toistakymmentä kieltä. Ahola-Valosta on tehty useita tutkimuksia muun muassa väitöskirjojen ja pro gradujen muodossa.

Meidän on luotava terveyttä ja terveyden kautta kauneutta. Meidän on luotava elämää, joka on itsessään taidetta.

SUKUPUU

Vanhemmat

Aleksanteri Ahola-Valo syntyi 27. tammikuuta 1900 ♒︎ Impilahdella.

1875-1919

Pekka Ahola

Impilahden Laatokan rannalta kotoisin oleva Pekka Ahola oli aatteilleen omistautunut tolstoilainen ja kansanvalistaja, mihin viitaten Ahola-Valo sanoi olevansa aatteellinen jo toisessa polvessa. Isä oli Ahola-Valolle monella tavalla esikuva, joka ei puhunut tyhjänpäiväisyyksiä, mutta ”se, mitä puhui, oli myönteisen asiallista”. Ammatiltaan Pekka oli nuohooja ja sanomalehtimies. Hän pakeni 17-vuotiaana 1892 kotoaan paremman elämän toivossa suureen metropoliin Pietariin, jonne matka onnistui salamatkustajana yli Laatokan. Elannon varmistuttua hän ryhtyi opiskelemaan ja löysi itselleen vaimoksi Ida Kultalahden.

1869–1902

Ida Akkanen os. Kultalahti

Ida Kultalahden suku oli lähtöisin Pohjanmaalta, Evijärveltä. Hän oli kasvanut ottolapsena varakkaan saksalaisen lääkäri Zellheimin perheessä. Perheen kotikieli oli saksa, jonka lisäksi Ida hallitsi hyvin ranskan sekä englannin, puhuen myös italiaa, venäjää ja suomea. Suomen kielen hän oli oppinut perheen kesähuvilalla Kannaksella. Avioiduttuaan Pekan kanssa, Ida sai kasvattiperheeltään varat korsettiliikkeen perustamiseen Pietarin keskustaan Tallikadulle, jossa asiakkainaan erinomaisen kielitaitonsa ansiosta kävi paljon ulkomaalaisia, muun muassa Nobelit.

Pekka ja Ida tapasivat toisensa vuonna 1894 niin kutsutuissa kansan lukutuvissa, joissa ylioppilaat opettivat työläisiä lukemaan. Tätä toimintaa kutsuttiin nimellä mennä kansaan, ja Ida teki työtä kasvatusisältään salassa. Ida opetti Pekalle venäjän kielen ja rakastui. Havaittuaan Pekan lahjakkuuden, Ida ohjasi hänet journalistiikan iltakursseille, joiden päätyttyä ilmoitti kasvatusvanhempiensa kauhuksi haluavansa avioitua köyhän suomalaisen työläisen kanssa. Lopulta Idan kasvatti-isä, tohtori Zellheim, taipui ja suostui sulhasta tapaamaan. Häitä vietettiin keväällä vuonna 1899.

Perhe ja sukulaiset

Felix Ahola

Veli

s. 1902 — k. 1976

Helena Lehikoinen

Isänäiti

s. 1852 — k. 1927

Matti Holopainen

"Ukko"

s. 1866 — k. 1933

"Anna-Sofia" Nousiainen

Äitipuoli

k. 1905

Anna "II" Kempas

Äitipuoli

s. 1878 — k. 1962

Sofia Akkanen

Täti

Vera Grube

Kumppani

s. ennen 1908 — k. 1982

Galina Ivanova

Tytär

s. 1926 — k. 2015

Helena Nikonovitš-Jaskevitš

Ex-puoliso

s. 1899 — k. 1985

Viktoria Kresten

Tytär

s. 1925 — k. 2006

Into Lindgren

Tytär

s. 1928 — k. 2002

Taru Salmio

Puoliso

s. 1909 — k. 1988

Sinikka Haapanen

Työtä ei tehdä, sitä tulee elää. Työssään tulee elää todeksi ne arvot ja merkitykset, jotka on kokenut tärkeiksi.

Olen tehnyt elämäntyöni kasvatuksen, kulttuurin ja taiteen areenoilla. Keskiössä ovat olleet nuoret. Olen kiitollinen, että olen voinut toimia elämäntehtävässä, jossa etiikalla, luovuudella ja näkemyksellä voidaan vaikuttaa tulevaisuuteen.

Kysymys on ihmisen ja yhteisön arvon luomisen prosessista muuttuvassa maailmassa.

Toimin työssäni Setlementtijärjestössä, Suomen Nuorisoseuraliikkeessä, jolloin kiersin kasvatuksen ja kulttuurin sanansaattajana Suomenmaan kolkasta kolkkaan. Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskuksessa tein elämäntyöni: 35 vuotta kulttuurisen nuorisotyön kehittäjänä. Työn ytimessä on ollut ihminen ja yhteiskunta. Ajattelen, että ilman elävää suhdetta lapseen ja nuoreen, työ lakkaa olemasta luovaa.

Kohtasin Aleksanteri Ahola-Valon ”Alin” 1980-luvun alkuvaiheissa. Alin henkiset ulottuvuudet, kasvatukselliset ajatukset ja arvot sekä taiteen yhteiskunnalliset vaikutukset jättivät minuun pysyvät jäljet. Alin herkkyys ja avoimuus kohdata ihminen, hänen intuitionsa ja rehellisyytensä, tekivät vaikutuksen – puhumattakaan hänen rohkeudestaan ja elämänhistoriastaan. Kävimme Hämeenlinnassa syvät ja antoisat keskustelut. Tunnistin niistä arvosisältöjä, joiden puolesta tahdoin tehdä elämäntyöni. Ystävyytemme kesti Alin kuolemaan asti.

Runous on ollut sielun voimavarana lapsuudestani lähtien. Kerroin mielikuvitustarinoita ja lausuin kirjoittamiani runoja metsureille, kun asuin pienenä tyttönä metsäkämpällä isäni työstä johtuen. Lyyrisyys ja runous ovat kantaneet vaikeina aikoina. Ne asettavat minut katsomaan elämää toivon ja kauneuden näkökulmasta.

Olen toiminut valtakunnallisissa luottamustehtävissä liittyen koulutuspolitiikkaan, valtioneuvoston kansalliseen luovuusstrategiatyöryhmään, kansalaisjärjestöjen luottamustehtäviin, oppilaitosten hallituksiin, eettisiin toimikuntiin, radion ja tv:n työryhmiin ja muihin 40 vuoden ajan.

Olen saanut valtakunnallisia tunnustuksia ja palkintoja työstäni muun muassa valtakunnallisen Nuorisotyön Tunnustuspalkinnon 2002.

Työelämävaiheen jälkeen vuonna 2014 opiskelin psykoterapeutiksi Helsingin psykoterapiainstituutissa.

Olen toimittanut Voimatarina Nuorisotyössä -kirjan yhteistyössä Inkeri Savan ja Virpi Vesanen-Laukkasen kanssa. Toteutimme aiheesta hankkeen Helsingissä, jonka johtajana toimin 2005-2006.

Olen kirjoittanut artikkeleita eri julkaisuihin:

  • Kirkon Nuorisotyön käsikirja, Kirjapaja 1974: ”Luova toiminta kasvatuksellisena menetelmänä”
  • Nuorisotyön mieli ja merkitys, Nuoperi, Turun yliopisto 2007: ”Kulttuurinen nuorisotyö – tarina tulesta ja unelmasta”
  • Taidekasvatuksen Helsinki, Helsingin kaupungin Tietokeskus, Helsingin kaupungin Kulttuurikeskus 2010: ”Nuori kirjoittaa kulttuurista käsikirjoitusta elämälleen”
  • Nuori Kulttuuri -säätiö, 2013: ”Kuinka ihmisarvoa kohdellaan, taide luo nuorelle mahdollisuuden puhua läpi jostain suuremmasta”
  • Miksi nuorisotyötä tehdään, tietokirja nuorisotyön opetussuunnitelmasta, Humanistinen Ammattikorkeakoulu, Nuorisotutkimuskeskusseura 2015: ”Luodaan nuorisotyöstä rohkea elinvoiman liike”