Kasvatustieteen kunniatohtori Aleksanteri "Ali" Ahola-Valo (1900−1997) oli yksi viime vuosisadan monipuolisimpia taiteilijoita ja humanisteja. Hän loi liki 10 000 taideteosta sekä laajan itsekasvatusjärjestelmän, toimien niin arkkitehtina, sisustussuunnittelijana kuin keksijänäkin. Ahola-Valon elämä valottaa koko 1900-lukua sen merkittävien vaiheiden läpi syvällisen, aikaansa edellä olevan kasvatusajattelijan näkökulmasta Venäjältä Neuvostoliittoon sekä Valko-Venäjälle, Ruotsiin ja Suomeen.

Ahola-Valo taltioi elämänsä tapahtumat ja ajankäyttönsä lapsuudestaan lähtien tiettävästi perusteellisemmin kuin kukaan muu merkittävä taiteilija. Hän suunnitteli ja toteutti suuria arkkitehtonisia projekteja sekä kasvatushankkeita. Vuonna 1994 hänelle myönnettiin opetushallituksen Cygnaeus-palkinto, ja oli Suomen taide-graafikkojen, Skånen taiteilijakillan sekä Hämeenlinnan taiteilijaseuran kunniajäsen. Hän oppi elämänsä aikana puhumaan myös toistakymmentä kieltä. Ahola-Valosta on tehty useita tutkimuksia muun muassa väitöskirjojen ja pro gradujen muodossa.

”Meidän on luotava terveyttä ja terveyden kautta kauneutta. Meidän on luotava elämää, joka on itsessään taidetta.”

SUKUPUU

Vanhemmat

Aleksanteri Ahola-Valo syntyi 27. tammikuuta 1900 ♒︎ Impilahdella.

1875-1919

Pekka Ahola

Impilahden Laatokan rannalta kotoisin oleva Pekka Ahola oli aatteilleen omistautunut tolstoilainen ja kansanvalistaja, mihin viitaten Ahola-Valo sanoi olevansa aatteellinen jo toisessa polvessa. Isä oli Ahola-Valolle monella tavalla esikuva, joka ei puhunut tyhjänpäiväisyyksiä, mutta ”se, mitä puhui, oli myönteisen asiallista”. Ammatiltaan Pekka oli nuohooja ja sanomalehtimies. Hän pakeni 17-vuotiaana 1892 kotoaan paremman elämän toivossa suureen metropoliin Pietariin, jonne matka onnistui salamatkustajana yli Laatokan. Elannon varmistuttua hän ryhtyi opiskelemaan ja löysi itselleen vaimoksi Ida Kultalahden.

1869–1902

Ida Akkanen os. Kultalahti

Ida Kultalahden suku oli lähtöisin Pohjanmaalta, Evijärveltä. Hän oli kasvanut ottolapsena varakkaan saksalaisen lääkäri Zellheimin perheessä. Perheen kotikieli oli saksa, jonka lisäksi Ida hallitsi hyvin ranskan sekä englannin, puhuen myös italiaa, venäjää ja suomea. Suomen kielen hän oli oppinut perheen kesähuvilalla Kannaksella. Avioiduttuaan Pekan kanssa, Ida sai kasvattiperheeltään varat korsettiliikkeen perustamiseen Pietarin keskustaan Tallikadulle, jossa asiakkainaan erinomaisen kielitaitonsa ansiosta kävi paljon ulkomaalaisia, muun muassa Nobelit.

Pekka ja Ida tapasivat toisensa vuonna 1894 niin kutsutuissa kansan lukutuvissa, joissa ylioppilaat opettivat työläisiä lukemaan. Tätä toimintaa kutsuttiin nimellä mennä kansaan, ja Ida teki työtä kasvatusisältään salassa. Ida opetti Pekalle venäjän kielen ja rakastui. Havaittuaan Pekan lahjakkuuden, Ida ohjasi hänet journalistiikan iltakursseille, joiden päätyttyä ilmoitti kasvatusvanhempiensa kauhuksi haluavansa avioitua köyhän suomalaisen työläisen kanssa. Lopulta Idan kasvatti-isä, tohtori Zellheim, taipui ja suostui sulhasta tapaamaan. Häitä vietettiin keväällä vuonna 1899.

Perhe ja sukulaiset

Felix Ahola

Veli

s. 1902 — k. 1976

Helena Lehikoinen

Isänäiti

s. 1852 — k. 1927

Matti Holopainen

"Ukko"

s. 1866 — k. 1933

"Anna-Sofia" Nousiainen

Äitipuoli

k. 1905

Anna "II" Kempas

Äitipuoli

s. 1878 — k. 1962

Sofia Akkanen

Täti

Vera Grube

Kumppani

s. ennen 1908 — k. 1982

Galina Ivanova

Tytär

s. 1926 — k. 2015

Helena Nikonovitš-Jaskevitš

Ex-puoliso

s. 1899 — k. 1985

Viktoria Kresten

Tytär

s. 1925 — k. 2006

Into Lindgren

Tytär

s. 1928 — k. 2002

Taru Salmio

Puoliso

s. 1909 — k. 1988

Saana Saarinen

Tietokirjailija, toimittaja, filosofian maisteri

Olen työskennellyt tietokirjailijana ja toimittajana 1980-luvun puolivälistä lähtien. Olen kirjoittanut parikymmentä tietokirjaa ja ollut mukana tekemässä yli 30 tietokirjaa. Lisäksi olen kirjoittanut useita romaaneja sekä tehnyt töitä toimittajana aikakauslehdille, radiolle ja tv:lle. (ks. lisätietoja nettisivuiltani saanasaarinen.net)

Tapasin Aleksanteri Ahola-Valon ensimmäisen kerran vuonna 1983 pian hänen Suomeen muuttonsa jälkeen, ja kirjoitin hänestä useita artikkeleita, mm. Seura-, Voi hyvin-, Opettaja– ja ET-lehtiin, sekä tein radio-ohjelmia Koulupojan päiväkirjoista Lähiradioon.

Vuonna 2015 kirjoitin Ahola-Valon elämään liittyvän Finnlectura Oy:n julkaiseman tietokirjan Tapasin Tolstoin. Taiteilija Ahola-Valon muistikuvia Repinistä Rytiin.

Vuonna 2017 ilmestyi Elpo ry:n julkaisema, kirjoittamani kirja Vallankumouksen suomalainen silminnäkijä. Aleksanteri Ahola-Valon vuosi 1917 Pietarissa. Kirjassa on paljon mielenkiintoista ja ennen julkaisematonta aineistoa vallankumouksesta, jonka keskellä nuori Aleksanteri toimi ja vaikutti tapahtumien kulkuun. Kirja toteutettiin opetus- ja kulttuuriministeriön erityisavustuksella.

Vuonna 2019 ilmestyi lapsille ja nuorille suunnattu kirja Kauppaleikki muuttuu todeksi. Tarinoita seikkailuista Suomen linnoissa. Kirja on lasten näkökulmasta katsova novellikokoelma, jonka seikkailut tapahtuvat viiden vuosisadan aikana suomalaisissa linnoissa. Yksi linnoista on Ilja Repinin kotilinna, jossa Ahola-Valo oikeasti kävi vuonna 1912 näyttämässä piirustuksiaan suurelle mestarille.

Vuonna 2021 ilmestyi Elpo kustannuksen julkaisemana 330-sivuinen tietokirjani Valko-Venäjä ennen Stalinin terroria. Taiteilija Aleksanteri Ahola-Valon dramaattiset vuodet Valko-Venäjällä 1919−1930. Pääosin Ahola-Valon haastatteluihin perustuva elämäkerrallinen historiateos keskittyy Ahola-Valon vaiheikkaisiin ja tuotteliaisiin vuosiin Vitebskissä ja Minskissä. Ahola-Valon kuvaukset ovat täynnä hurjia seikkailuja ja Valko-Venäjän menneisyyden käännekohtia, joista taiteilija kertoi aikoinaan suorasukaisella tyylillä. Myös runsas kuvitus taiteilijatöistä ja elämänvaiheista on ainutlaatuista aineistoa. Aleksi Ahtola kirjoitti Yliopisto-lehdessä 17.12.2021 mm: ”Saana Saarinen kirjoittaa kaunista asiaproosaa.”

Vuonna 2024 julkaistu Lasten luovuuden vallankumous − Niksulan TV edelläkävijänä kertoo, kuinka lapset tekivät yhdessä aikuisten kanssa tv-historiaa television valloittaessa Suomea 1960-luvulla. Suomen ensimmäinen lasten tv-sarja otti rohkeasti lapset mukaan ohjelmantekoon ja sisällöntuotantoon. Kirja perustuu sarjaa tehneiden silloisten aikuisten ja lasten tuoreisiin haastatteluihin; kaikkiaan 28 tekijää kertoo kokemuksistaan. Runsaasti kuvitettu kirja kuvaa suorien lähetysten vilkasta studioelämää ajalta, jolloin aikuisten ja lasten yhteistyö kukoisti. Viikoittainen sarja teki lapsuutta ja lasten luovuutta näkyväksi uudella ja kekseliäällä tavalla.