Kasvatustieteen kunniatohtori Aleksanteri "Ali" Ahola-Valo (1900−1997) oli yksi viime vuosisadan monipuolisimpia taiteilijoita ja humanisteja. Hän loi liki 10 000 taideteosta sekä laajan itsekasvatusjärjestelmän, toimien niin arkkitehtina, sisustussuunnittelijana kuin keksijänäkin. Ahola-Valon elämä valottaa koko 1900-lukua sen merkittävien vaiheiden läpi syvällisen, aikaansa edellä olevan kasvatusajattelijan näkökulmasta Venäjältä Neuvostoliittoon sekä Valko-Venäjälle, Ruotsiin ja Suomeen.

Ahola-Valo taltioi elämänsä tapahtumat ja ajankäyttönsä lapsuudestaan lähtien tiettävästi perusteellisemmin kuin kukaan muu merkittävä taiteilija. Hän suunnitteli ja toteutti suuria arkkitehtonisia projekteja sekä kasvatushankkeita. Vuonna 1994 hänelle myönnettiin opetushallituksen Cygnaeus-palkinto, ja oli Suomen taide-graafikkojen, Skånen taiteilijakillan sekä Hämeenlinnan taiteilijaseuran kunniajäsen. Hän oppi elämänsä aikana puhumaan myös toistakymmentä kieltä. Ahola-Valosta on tehty useita tutkimuksia muun muassa väitöskirjojen ja pro gradujen muodossa.

”Meidän on luotava terveyttä ja terveyden kautta kauneutta. Meidän on luotava elämää, joka on itsessään taidetta.”

SUKUPUU

Vanhemmat

Aleksanteri Ahola-Valo syntyi 27. tammikuuta 1900 ♒︎ Impilahdella.

1875-1919

Pekka Ahola

Impilahden Laatokan rannalta kotoisin oleva Pekka Ahola oli aatteilleen omistautunut tolstoilainen ja kansanvalistaja, mihin viitaten Ahola-Valo sanoi olevansa aatteellinen jo toisessa polvessa. Isä oli Ahola-Valolle monella tavalla esikuva, joka ei puhunut tyhjänpäiväisyyksiä, mutta ”se, mitä puhui, oli myönteisen asiallista”. Ammatiltaan Pekka oli nuohooja ja sanomalehtimies. Hän pakeni 17-vuotiaana 1892 kotoaan paremman elämän toivossa suureen metropoliin Pietariin, jonne matka onnistui salamatkustajana yli Laatokan. Elannon varmistuttua hän ryhtyi opiskelemaan ja löysi itselleen vaimoksi Ida Kultalahden.

1869–1902

Ida Akkanen os. Kultalahti

Ida Kultalahden suku oli lähtöisin Pohjanmaalta, Evijärveltä. Hän oli kasvanut ottolapsena varakkaan saksalaisen lääkäri Zellheimin perheessä. Perheen kotikieli oli saksa, jonka lisäksi Ida hallitsi hyvin ranskan sekä englannin, puhuen myös italiaa, venäjää ja suomea. Suomen kielen hän oli oppinut perheen kesähuvilalla Kannaksella. Avioiduttuaan Pekan kanssa, Ida sai kasvattiperheeltään varat korsettiliikkeen perustamiseen Pietarin keskustaan Tallikadulle, jossa asiakkainaan erinomaisen kielitaitonsa ansiosta kävi paljon ulkomaalaisia, muun muassa Nobelit.

Pekka ja Ida tapasivat toisensa vuonna 1894 niin kutsutuissa kansan lukutuvissa, joissa ylioppilaat opettivat työläisiä lukemaan. Tätä toimintaa kutsuttiin nimellä mennä kansaan, ja Ida teki työtä kasvatusisältään salassa. Ida opetti Pekalle venäjän kielen ja rakastui. Havaittuaan Pekan lahjakkuuden, Ida ohjasi hänet journalistiikan iltakursseille, joiden päätyttyä ilmoitti kasvatusvanhempiensa kauhuksi haluavansa avioitua köyhän suomalaisen työläisen kanssa. Lopulta Idan kasvatti-isä, tohtori Zellheim, taipui ja suostui sulhasta tapaamaan. Häitä vietettiin keväällä vuonna 1899.

Perhe ja sukulaiset

Felix Ahola

Veli

s. 1902 — k. 1976

Helena Lehikoinen

Isänäiti

s. 1852 — k. 1927

Matti Holopainen

"Ukko"

s. 1866 — k. 1933

"Anna-Sofia" Nousiainen

Äitipuoli

k. 1905

Anna "II" Kempas

Äitipuoli

s. 1878 — k. 1962

Sofia Akkanen

Täti

Vera Grube

Kumppani

s. ennen 1908 — k. 1982

Galina Ivanova

Tytär

s. 1926 — k. 2015

Helena Nikonovitš-Jaskevitš

Ex-puoliso

s. 1899 — k. 1985

Viktoria Kresten

Tytär

s. 1925 — k. 2006

Into Lindgren

Tytär

s. 1928 — k. 2002

Taru Salmio

Puoliso

s. 1909 — k. 1988

Ritva Ahola

Filosofian maisteri

Olen Felix Petter Aholan tytär, Juho Aleksanteri Ahola-Valon veljentytär. Synnyin Tampereella 20.03.1941. Olen siis sota-ajan tuote, neljäs puolen tusinan ”Aholan likan” sarjassa.

Jo pikkutyttönä haaveilin kirjailijan ammatista. No, minusta ei tullut pienen runotytön kaltaista kirjailijaa, vaikka jo varhain sepittelin runoja. Kirjoitin myös lukittavaan päiväkirjaani salaisuuksia ja harrastin ahkerasti kirjeenvaihtoa lukuisien ystävieni kanssa. Sisarieni kanssa näyttelimme monenlaisia näytelmiä itse keksityistä Shakespeareen. Vanhempani ja naapurien lapset katselivat mielellään esityksiämme.

Virikkeen näyttelemiseen saimme varmaankin isältä, joka lapsena oli Inkerissä näytellyt veljensä Alin (Aleksanteri Ahola-Valon) ”Neljän männyn teatterissa”. Ali-setään tutustuin jo pikkulapsena hänen käydessään meillä. Hän oli aina hienosti pukeutunut, huoliteltu ja lempeä. Kesäaamuisin jo varhain hän istui puutarhassamme tekemässä luonnoksia ja muistiinpanoja. Äitini ihmetteli hänen monipuolisuuttaan, sillä esimerkiksi hän ompeli eräänä päivänä itselleen kevyet kesähousut. Teini-ikäisenä kuulin myös Ali-sedän usein puhuvan kasvatusajatuksistaan. Koko elämäni ajan olen muistanut niihin liittyvän termin TOISU = toiminnan suunta. Sodan jälkeen Tampereella koimme arkaluonteiseksi venäjän kielen, jota isäni ja Ali mielellään käyttivät keskenään ja Pispalan mummon kanssa. Valitettavasti me tytöt emme siis oppineet venäjää.

Kouluni kävin yliopistoa myöten Tampereella. Valmistuin filosofian maisteriksi 1967 aineyhdistelmänäni kotimainen kirjallisuus, suomen kieli ja pohjoismainen filologia. Auskultoin Turussa äidinkielen opettajaksi.

Lukion äidinkielen opettajan vaativa työ söi luovuutta. Ehkä siksi tekstini ovat enimmäkseen dokumenttiluonteisia:

Suvun suuri kertomus. Kunniakirja ansiokkaasta osallistumisesta SKS:n keruukilpailuun (1997).

Aholan likkojen mennyt maailma. Kertomus Tampereen Lamminpään ja Tohlopin kaupunginosakirjassa Meirän kylät (1998).

Tuhat juttua Kakskerrasta (tekijänimellä Ritva Ahola-Riikonen). Muistoja vuosilta 1900-1967 entisestä Kakskerran pitäjästä (2000). Palkittu Turun maakuntamuseon 100-vuotismitalilla lähimenneisyyden perimätiedon tallentamisesta (2002).

Aika laulaa laulujaan. Kertomus suomalaisen suvun vaiheista Pietarissa ja Inkerinmaalla 1860-luvulta vuoteen 1919. Dokumenttiromaani (2007).

Kuolema Korkholmassa – ja elämä. Romaani Helena Lindströmin kanssa (2010).

Kuuma kesä Korkholmassa. Romaani Helena Lindströmin kanssa (2012).

Uusi maa. Uusi ihminen. Kertomus Aleksanteri Ahola-Valon elämästä nuoressa Neuvostoliitossa 1917-1933. Dokumenttiromaani. (2015)

Olin pakolainen. Kertomus Aleksanteri Ahola-Valon elämästä Suomessa ja muutosta Ruotsiin hänen paettuaan Neuvostoliitosta Stalinin vainoja vuonna 1933. (2020)